Kuntavaaliehdokkaan resepti vaalimenestykseen

Lupauduitko ehdolle 18.4.2021 käytäviin kuntavaaleihin? Onnittelut! Se on iso päätös, joka ei varmasti syntynyt hetken mielijohteesta. Ehdokkaana joutuu laittamaan itsensä likoon ja persoonansa peliin, jotta vaaleissa menestyisi. On käytävä turuilla ja toreilla jututtamassa ihmisiä, vastailtava mitä odottamattomimpiin kysymyksiin ja pitämään pää kylmänä.

Varsinkin ennen vanhaa jalkautuminen kansan keskuuteen oli vaaleissa menestymisen kannalta avain asemassa. Tämä vaati suunnitelmallisuutta, ajankäytön hallintaa ja runsaasti aikaa. Nykypäivänä menestyksekäs vaalikampanja suunnitellaan ja toteutetaan niin että se siivittää sinut menestykseen myös silloin, kun itse nukut. Valjasta siis digityökalut tekemään vaalityö puolestasi!

Kun itse olin aikanaan ehdokkaana kaupunginvaltuustoon, tein sitä perinteistä; jakelin flyereitä ja makkaraa ja jututin ihmisiä. Olin varsin nuori ehdokas ja minusta tuntui, että monetkaan eivät ottaneet minua tosissaan, joten päätin minimoida ajan haaskaamisen ulkoilmatapahtumiin ja keskityin siihen mitä osaan, eli digimarkkinointiin. Lopputuloksena pääsin uutena ehdokkaana sisään hienolla äänisaaliilla.

Luo digistrategia

 Seuraavana kautena en lähtenyt itse enää ehdolle, mutta olin vaalipäällikkönä ihmiselle, johon luotin. Heti alkuun suunnittelimme ehdokkaalle digistrategian, johon kuului mm. blogin pitäminen, Facebook-sivut, videoesittelyt ja vlogi YouTube-kanavalle ja mielipidevaikuttaminen eri sosiaalisen median kanavilla. Strategia toimi, sillä ehdokkaani sai uutena ehdokkaana viidenneksi eniten ääniä kaikista ehdokkaista ja pääsi heittämällä sisään.

Kuntavaaliehdokkaan digimarkkinoinnin työkalut

 

  1. Kuntavaaliehdokkaan kotisivut

Mitä työkaluja ehdokkaan työkalupakkiin kannattaisi ainakin napata? Ykkösenä ja tärkeimpänä sanoisin, että ehdokkaan omat kotisivut. Kotisivut eivät ole itseisarvo, joten ei ole aivan sama millaiselta kotisivut näyttävät. Kirkasta ensin itsellesi millaisena persoonana haluat ihmisille näyttäytyä. Jos kotisivut näyttävät köykäisiltä, tietoa saa etsiä monen mutkan takaa ja kotisivujen kuvat ovat pimeässä huoneessa räpsäistyjä kännykkäräpsyjä, välität ihmisille itsestäsi aivan erilaisen kuvan kuin ehdokas, joka on panostanut verkkosivujen laatuun.

Mitä siellä kotisivuilla kannattaisi sitten olla? Olin pari vuotta sitten vaalipäällikkönä eräälle kansanedustaja ehdokkaalle ja hänen kotisivuilleen perustettiin blogi, lisättiin kuvagalleria, CV-sivu ja tapahtumakalenteri. Opetin ehdokkaan päivittämään verkkosivuja itse, jolloin hänen oli helppo lisätä kuvagalleriaan kuvia eri tapahtumista, kirjoittaa blogiin ajankohtaisista aiheista ja päivittää tapahtumakalenteriin tulevia tapahtumia. Kotisivuille laitettiin myös yhteydenottolomake, joten ihmiset pystyivät helposti laittamaan ehdokkaalle mieltään askarruttavia kysymyksiä.

  1. Kuntavaaliehdokkaan blogi

Kotisivuille kannattaa ehdottomasti perustaa myös blogi! Omassa blogissa voit vapaasti tuoda julki omia mielipiteitäsi ja olla vuorovaikutuksessa lukijoidesi kanssa. Paikallisiin lehtiin voi toki koittaa myös lähettää omia mielipidekirjoituksiaan, mutta kuten tiedämme, palstatila on rajallinen ja saa olla onnekas, jos saa edes yhden kirjoituksen läpi. Blogissa ei kuitenkaan tätä ongelmaa ole, joten sitä kannattaa hyödyntää ahkerasti.

  1. Kuntavaaliehdokkaan Facebook-sivut

Facebook supistaa koko ajan Facebook-sivujen orgaanista näkyvyyttä ja tavallaan pakottaa sivujen ylläpitäjät ottamaan maksullista mainontaa, mutta kiinnostavilla julkaisuilla Facebookissa on vielä mahdollista näkyä. Facebook on oivallinen keino jakaa mm. kiinnostavia blogitekstejä kotisivuiltasi ja saada näin kävijöitä kotisivuillesi tutustumaan sinuun ja ajatuksiisi paremmin.

  1. Kuntavaaliehdokkaan flyerit

Vaikka jo tuossa aikaisemmin hieman moitin ulkoilmatapahtumia ja flyereiden jakamista, on paperisilla flyereilla vielä kuitenkin paikkansa. Flyer on kohtuullisen kustannustehokas tapa saada näkyvyyttä alueellisesti. Flyerissa kannattaa olla kuva ehdokkaasta, pääteemat ja tiivistetysti teemojen sisällöt sekä tietenkin yhteystiedot ja kotisivujen osoite. Luukuttamalla flyereita alueen postilaatikoihin voidaan tavoittaa myös sellaisia henkilöitä, jotka eivät vietä aikaa tietokoneella ja älylaitteilla.

  1. Kuntavaaliehdokkaan YouTube-kanava

Puhutko mielummin kuin kirjoitat? Perusta silloin oma vlogi YouTubeen! Omalle kanavalle voit tehdä esim. videoesittelyn itsestäsi ja arvoistasi. YouTube-kanavalla voi olla myös esim. videoita poliittisista väittelyistä ja keskusteluista, joissa olet mukana. Voit myös pitää päiväkirjamaista videosarjaa, jossa kuvaat vaalityötäsi ja matkaasi kohti valtuustoa. Youtubella voi tehdä myös rahaa! Lue miten saada rahaa YouTuben avulla.

Meillä Utumedialla on kokemusta niin markkinoinnista, vaalityöstä kuin ehdokkaana olemisesta. Jos olet itse vielä vailla kotisivuja ja mielenkiintoa herättäviä flyereita, laita meille yhteydenottopyyntö, niin olemme sinuun yhteydessä ja keskustellaan tarpeistasi tarkemmin!

Asiaa digimarkkinoinnista

Blogikirjoituksissamme puhutaan nettisivuihin ja mainontaan liittyvistä asioista.  Jos haluat kuulla uusista blogikirjoituksista, niin liityppä meidän sähköpostilistallemme. Jaamme postauksia säännöllisen epäsäännöllisesti.  Sivun alareunasta pääset liittymään!

Jätä kommentti